Dinosaurukset elävät ihan lähellä

Kuusikymmentäkuusi miljoonaa vuotta sitten — ihan tavallisena päivänä, joka ei erottunut tuhansista muista — maan päällä käveli olentoja, joita ei ole muualla maailmankaikkeudessa. No, melkein ei missään. Mutta siitä lisää kohta.

Selvitetään ensin yksi iso väärinkäsitys. Kun sanotaan "dinosaurus", moni kuvittelee valtavan hampaisen hirviön. Mutta dinosaurukset olivat hyvin erilaisia. Osa oli kanan kokoisia. Ihan totta — noin pieniä. Ja osa oli valtavia — niin isoja, että yksi jättiläisen jalka olisi ylittänyt pituudeltaan sinut. Kuvittele: kaksikymmentä norsua päällekkäin — suunnilleen sen verran korkeita suurimmat olivat.

Eivätkä ne kaikki eläneet samaan aikaan. Dinosaurusten aika kesti niin kauan, että varhaisimpien ja myöhäisimpien lajien väliin mahtui miljoonia vuosia — suunnilleen sama aikaväli kuin meidän ja mammuttien välillä. Tyrannosaurus ja diplodokus eivät siis koskaan tavanneet. Eivät koskaan.

Ja nyt se kaikkein hämmästyttävin osa. Moni dinosaurus oli höyhenten peitossa. Ei alastomia matelijoita, vaan pehmeitä, höyhenpeitteisiä olentoja. Erityisesti ne, joita kutsutaan teropodeiksi — juuri siihen ryhmään kuului myös tyrannosaurus. Niiden höyhenet eivät olleet papukaijan sulkien kaltaisia, vaan enemmän untuvaa, pehmeää ja lämmintä. Tutkijat tajusivat tämän Kiinasta tehtyjen löytöjen ansiosta — sieltä on löytynyt fossiileja, joihin on säilynyt jäljet oikeista höyhenistä. Se oli oikea mullistus. Ennen sitä dinosaurukset piirrettiin aina alastomina ja pelottavina, mutta osoittautuikin, että ne muistuttivat enemmän lintuja kuin krokotiilejä.

Ja tästä alkaa se kaikkein lämpimin salaisuus. Linnut eivät ole vain dinosaurusten "jälkeläisiä". Linnut ovat dinosauruksia. Eläviä, oikeita, jotka lentävät juuri tälläkin hetkellä. Varpunen ikkunan takana? Dinosaurus. Kyyhky torilla? Dinosaurus. Strutsi eläintarhassa? Hyvin iso dinosaurus. Yksi haara siitä muinaisesta suvusta selvisi kaikesta hengissä — ja elää nyt aivan meidän vieressämme.

Sitten kokoihin liittyvä salaisuus, jota kaikki eivät tiedä. Valtavat dinosaurukset painoivat vähemmän kuin voisi luulla. Miksi? Koska niiden luut olivat sisältä ontot — aivan kuten nykyisillä linnuilla. Ohuita putkia raskaan luun sijaan. Juuri se mahdollisti jättiläisten liikkumisen — muuten ne eivät olisi yksinkertaisesti kyenneet kävelemään oman painonsa alla.

Ja vielä yksi yksityiskohta, josta minulle edelleen huimaa. Kun dinosaurukset elivät maan päällä, vuorokausi oli lyhyempi. Maa pyöri nopeammin, ja päivä kesti noin kaksikymmentäkaksi tuntia, ei kahtakymmentäneljää. Kuvittele: menet nukkumaan, ja yö on hitusen tavallista lyhyempi. Sellaisessa aikataulussa nämä olennot elivät — miljoonia vuosia, omassa ajassaan.

Ja tuosta unesta puheen ollen. Tutkijat väittelevät yhä siitä, miten dinosaurukset nukkuivat. Suuret kasvinsyöjät luultavasti lepäsivät seisaallaan, kuten hevoset. Petoeläimet taas saattoivat käpertyä makuulle, jos niiden luusto sen salli. Ja jotkut niistä metsästivät yöllä. Kaikki dinosaurukset eivät olleet päiväeläimiä. Osa hiipi pimeässä, kuunnellen ja vaanien saalista.

Ja sitten se, mitä tapahtui kuusikymmentäkuusi miljoonaa vuotta sitten. Niemimaan yllä, jota nykyään kutsutaan Yucatániksi — se on Meksikossa — taivaalta syöksyi valtava asteroidi. Se iski Maahan niin voimakkaasti, että ilmaan nousi vuorten verran pölyä. Aurinko peittyi. Tuli pimeää ja kylmää. Kasvit lakkasivat kasvamasta. Ravintoketju — kasvit, kasvinsyöjät, pedot — alkoi katketa. Suuret dinosaurukset eivät selvinneet. Eivät siksi, että olisivat olleet heikkoja — ne tarvitsivat vain liikaa ruokaa, eikä ruokaa enää ollut.

Henkiin jäivät ne, jotka osasivat kestää nälkää. Ne, jotka olivat pieniä. Ne, jotka osasivat piiloutua. Ja niiden joukossa pienet höyhenpeitteiset dinosaurukset — lintujen esi-isät.

Tämä ei ole dinosaurusten tarinan loppu. Tämä on sen jatko.

Tutkijat löytävät joka vuosi uusia lajeja — Kiinasta, Argentiinasta, Mongoliasta. Nykyään osataan jopa arvailla, minkä väriset höyhenet joillakin niistä olivat — fossiileihin säilyneiden erityisten solujen ansiosta. Dinosaurukset muuttuvat yhä eläväisemmiksi — mitä enemmän niistä opitaan, sitä enemmän niissä on luonnetta, tapoja, tarinaa.

Ja kotimatkalla — katso mitä tahansa lintua. Varpusta, tiaista, variksia. Ne eivät vain muistuta dinosauruksia. Ne ovat dinosauruksia — niitä samoja, jotka selvisivät tuhansien vuosien mittaisesta yöstä ja astuivat takaisin valoon.

Mikähän dinosaurus, arvelisitko, elää lähimpänä sinun kotiasi?

Tämä oli "Voi, Oma Opas". Jos sinua kiinnostaa, miten jokin muu asia toimii — siitäkin voi tilata kokonaisen opastuksen. Vaikka omasta pihasta, vaikka pyramideista, vaikka sarvikuonosta. Aikuiset tietävät, mistä minut löytää.

Tämä on yksi sadasta tarinasta. Loput löytyvät täältä: мой-гид точка онлайн.